perjantai 29. elokuuta 2014

Arjen pientä luksusta..

Miten niin tuntuu että koko viikon on satanut? Tai jos ei ole niin jossain vaanii mustia pilviä ja päivän ohjelmakin täytyy suunnitella vähän sään mukaan. Vettä kun tulee niin sitä_todella_tulee. Melkein sateenvarjosta läpi. Etta jos oli säätieteilijöiden mukaan erikoinen kesä niin sitä on tämä syksykin.

Yksi ihana piristysruiske eilen oli meidän 10v. hääpäivä. Siis oikeasti: ihan kamalaa ja ihanaa. Mihin aika on mennyt? No, onhan tässä paljon tapahtunut eikä vähimmin se, että olemme saaneet kaksi aivan ihanaa lasta.
Eilen, lenkille lähtiessäni tunsin lähes euforista onnea: hyvä mies ja ihanat lapset. Toki aina voisi varmaan olla paremmin, mutta myös huonommin.
Lasten kanssa katsottiin häävideota ja he eivät millään voineet ymmärtää, miksi heitä ei näy siellä :D miehen kanssa totesimme, että hmm...aika on tehnyt tehtävänsä. Aika nuorilta näytettiin.

Mieheni oli ostanut pullon shampanjaa ja hemmottelemme itseämme Pariisin matkalla, joka koettaa marraskuussa. Alunperin meidän piti viettää tuo eilen Pariisissa mutta kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Kuopuksen korvakierre ja viime viikkoinen putkileikkaus sotkivat hieman suunnitelmia. Toisaalta: nyt se on hoidettu, jatkuvat korvatulehdukset toivon mukaan pitkäksi aikaa ohi ja alkaa terveempi jakso meidän perheessä. On myös ihanaa kun on jotain mitä odottaa vuoden pimeimpänä kuukautena.
Shampanjaa:

 
Tämän päivän arjen luksus oli ihana cappuccino ja aamulla leivottu mustikkapiirakka vaniljajäätelön kera:

Tästä on hyvä aloittaa viikonlopun vietto!
 
P.S. Ai niin.. vaikka se ei tähän suoranaisesti tai mitenkään liitykään, sen kasvovoiteen nimi o n FADE OUT (Ei fade away kuten edellisessä postauksessa kirjoitin...)

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Testissä kaikki mahdolliset apukeinot pigmenttiläiskiin...

Olen päättänyt kertakaikkiaan päästä raskauden tuomista pigmenttiläiskistä eroon. NYT. Moni voisi pitää minua turhamaisena, eivät ne nyt niin häiritsevät tai tummat ole. Mutta kun ovat olemassa. Se riittää. Ja ainakin otsan läiskät suurenevat vuosi vuodelta. Haluan tasaisen värisen ihon, oli turhamaista tai ei.

Niinpä:
Testissä on ollut nyt muutaman viikon  Louis Widmerin Pigmacare .

Minulla ei ole juurikaan kokemusta Louis Widmerin tuotteista. Ensinnäkään en yleensä osta kosmetiikkaani apteekista ja toiseksi sarja on jotenkin tosi mummomaisen näköinen puuterinvärisine pakkauksineen. Mutta tämähän on itse asiassa tyylikäs ja se mikä herätti minun mielenkiintoni, oli tehokas mainos. Eli innostuin! Emulsio on ohutta ja levittyy hyvin. Käytän sitä voiteen alla pigmenttiläiskä kohtiin. Tuloksia ei vielä ole, mutta emulsiotakin on vielä rutkasti jäljellä...

Toinen tuote, joka on nyt testissä on Fade away voide. Siitäpä ei löydy mitään nettimateriaalia, erikoista. Toki saatan muistaa nimen väärinkin. Sekin on tuotteena ok ja hintakin maltillinen, ihan vain kokeilutuotteeksi.

Ensi maanantaina olen menossa ensimmäistä kertaa elämässäni valoimpulssikäsittelyyn,. Usean lehtiartikkelin mukaan sen pitäisi hävittää pigmenttiläiskät lopullisesti. HUI! Siitä siis lisää tuonnempana...

perjantai 8. elokuuta 2014

Miten vierottaa 3-vuotias tuttipullosta???

Heti alkuun on sanottava että ÖHÖM... Oma vika!! Siis se että 3-vuotias haluaa maitonsa edelleen tuttipullosta. Miten tähän onkaan tultu...

Kyseessä on siis nukkumaanmenorutiini. Jota en pitänyt vakavana ennen kuin nyt kesällä yritimme ottaa pullon pois. Siitähän se huuto alkoi!! Ääää.. Mä haluun tuttipullon!! Nokkamukit lenteli joten ei muita välineitä sitten edes yritetty.

Omaa laiskuuttahan tämä on, myönnettäköön. Ensimmäisen lapsen intohimoiset kasvatus- ja vieroitusmetodit ovat muuttuneet kuin vaivihkaa "ihan sama kunhan se on hiljaa" - mielentilaksi. Miten tässä nyt näin pääsikin käymään? Tiedän että monella on sama ongelma tutin kanssa ja tiedän myös että jopa nelivuotiaat saattavat syödä vielä tuttia. Esikoisen tuttivieroitus oli niin naurettavan helppoa etten edes osannut varautua tähän. Yksi yö ja tutti oli gone.  Tämä kuopus ei ole koskaan tuttia syönytkään joten tahtojen taisto käydään sitten tuttipullon kohdalla.

Jotain hyvää sentään: vaippa jäi kesälomalla totaalisesti ja 3v. osaa itsekin iloita taidostaan käydä pytyllä "koska mä olen jo iso tyttö". Se pottatarra oli siis täysi turha sijoitus.