Anyway..Olen itse sellainen, joka mieluusti kyselee tai tutkii muiden kokemuksia, mitä lapsiin tulee. Vaikka niitä on kaksi, on silti tilanteita, joihin menemistä miettii. Esimerkiksi nyt sitä, voiko neljävuotiaan kuopuksen kanssa mennä jo leffaan. Toiset eivät mieti, sitten jos lapsi alkaa huutaa tai kiukutella, niin lähdetään pois ja sillä siisti (sittenhän on myös niitä jotka osaavat sulkea korvansa ja silmänsä lapsen kiukuttelulta ja suututtavat sillä kaikki ympärillä olevat ihmiset :D).
En halua joutua mielelläni siihen tilanteeseen, joten keskustelimme kuopuksen kanssa aika pitkään siitä, miten elokuvissa pitää käyttäytyä. Hän on kun on aika vilkas pieni ihminen ja harmituksen sattuessa antaa tulla täyslaidallisen, ei sillä sitten oikeastaan ole väliä missä sillä hetkellä ollaan.
On kyllä myönnettävä että moni jännitys on osoittautunut jälkeenpäin turhaksi. Lentokoneessa, bussissa, junassa...muidenkin lasten kiukuttelevat. Kaupoissa meidän ei ole tarvinnut koskaan todistaa omien lasten kaupparaivareita, johtuu osittain varmaan siitäkin että vältämme kauppaan menoa väsyneiden lasten kanssa. Toinen käy kaupassa ja toinen jää lasten kanssa kotiin. Piste. Siinä saa mukavasti omaa aikaakin :)
Siis leffa-asiaan: Valittu leffa oli Onnelin ja Annelin talvi. Ykkösosa on nähny moneen kertaan ja tykätty. Lisäksi leffa on sallittu eli ei ole pienintäkään vaaraa että se alkaisi jännittämään. Kesto 1 h 20 min. Ehkä aika sopiva.
Ensin oltiin tietysti sovittu, että molemmat saavat karkkipussit. Ihan itse valikoida laareista. Tämä oli myös eka kerta. Voi sitä onnea (ja äidin liikutuksen määrää), kuinka huolellisesti pieni ihminen ravisteli kauhaa, ettei pussiin vaan mene enempää kuin yksi sitä valittua karkkia (oltiin sovittu että yksi karkki per laatu).
Kuten aikaisemminkin, myös tässä tilanteessa äidin jännitys osoittautui turhaksi. Sali oli täynnä pulisevia ja penkeissään pyöriviä lapsia. Koska olimme käyneet kuopuksen kanssa läpi käyttäytymissäännöt, hän osasi kuitenkin juhlallisesti kuiskata minulle asiansa, jos sellaista oli.
Puoli tuntia ennen leffan loppua lapseni laittoi kengät jalkaan ja ilmoitti haluavansa kotiin. Sanoin, että laita vaan pää syliin ja pötköttele. Vastaus oli että haluan mieluummin kotiin pötköttämään ja katsomaan pädiä. Näin. Kuitenkin jotain kivaa tapahtui juuri silloin valkokankaalla ja leffa katsottiin loppuun. Näin. Hienosti selvittiin!
Kotimatkalla tuli paha olo karkeista. Jäätiin kaksi kertaa pois bussista, hengitettiin raitista ilmaa ja odotettiin seuraavaa. Mutta kotiin päästiin ilman oksennusta. Siitäkin selvittiin! Ensi kerralla muovipussi mukaan.
