Yhden lapsen kanssa reissuun..?

Sitten lähdin vain yhden lapsen kanssa reissuun, esikoisen. Niin. Kaikki oppaathan neuvovat sisarussuhteen kehittymiseksi liikkumaan aina perheenä. Mutta mitä jos ei aina jaksa?
Meillä nyt vaan on toistaiseksi käynyt niin että mina eli äiti olen enemmän esikoisen kanssa ja isä kuopuksen kanssa. Lapset ovat myös joltisenlaisesti luonteeltaan sellaisia että esikoinen muistuttaa luonteeltaan minua, kuopus miestäni. Ainakin tähän saakka.

Yhden lapsen kanssa reissussa olo tuntuu lomalta. Ei tappelua, ei riitelyä, ei riehumista, toinen toistensa yllyttämistä. Junassa hän piirteli värityskirjaansa, mina luin lehtiä. Perillä odottivat isovanhemmat, erityisesti isoisä, kenen kanssa pääsi kalaan ja katiskaa katsomaan, jolloin äiti eli mina sai pieniä omia hetkiä. Pääsin siis tutkimaan ympäristöä luonnonkauniissa saaressa (siitähän en saa koskaan tarpeekseni!), sain lukea tai olla vain. Yötkin meni paremmin kun ei tarvinnut jännittää mailman sikeimmin nukkuvimman esikon heräämistä.

Nyt on näin ja varmaankin tulevaisuudessa ehdimme tehdä niitä koko perheen reissujakin taas. Hienoja nekin ovat olleet. Olin vaan turkasen poikki tuon ekan mökkirupeaman jälkeen. Sillehän ei kuitenkaan mitään voi että kotona olevaa lasta on raastava ikävä ajoittain. Niin se vain menee.

Tämäkin onnistui:

Ihana harmaantuva rantasauna ja samat läpykkäät :)

Aurinko laskee:

Joka ilta uimaan näin myöhään:

 

VOI TÄTÄ SUOMEN KESÄÄ!! Ja kohta se on ohi....