Toisaalta, on esikollani huomattavasti pehmeämpi lasku arkeen ja alkavalle opintielle. Suurin osa luokkatovereista on tuttuja eskarista (tämä on varmaan se tärkein juttu), koulumatka on lyhyt noin 400 metriä (vanhemmille tärkein juttu: ei kadunylitystä) ja opet vaikuttaa tosi mukavilta. Itse koulurakennus on myös uusi tyylikäs (tällä ei ehkä painoarvoa ekaluokkalaisen silmin katsottuna), ja oppilasmäärä on pieni. Tällä hetkellä kuulemma pääkaupunkiseudun uudet koulut rakennetaan keskimäärin 1000 oppilaalle (!!!), kun tuohon "meidän" kouluumme mahtuu maksimissaan 180 oppilasta (koko ala-aste). Vanhemmat ovat siis varsin levollisin mielin :)
Mitään draamaa ei meillä nähty edellisenä iltana, eikä myöskään ensimmäisenä kouluaamuna. Suurimman kohtauksen järjesti 4-vuotias kuopus joka ei halunnut mennä päiväkotiin. Tai mikä lie sitten olikaan kriisin syynä, olen tottunut siihen että ikäluokka 3-4 on maailmantuskaa täynnä joinakin päivinä, ilman sen kummempaa syytä.
Oli aivan ihanaa nähdä tuttuja aikuisia lomien jälkeen, kaikilla samat tunnelmat. YLE:n kuvaajatkin olivat paikalla. Sinne ne menivät, yksi kerrallaan, jonoon seisomaan. Yksi taisi itkeä ja takertua äitiin, mutta tähänkin opettaja totesi rauhallisesti, että tulet sitten kohta. Siitä tuo kööri marssi sitten reippaasti ovesta sisään.
Voi kun tuo opintie olisi täynnä iloa ja mukavia kokemuksia! Näitähän olisi kiva kuulla muiltakin, mikä on lapsen mielestä ollut koulussa se kaikkein kivoin juttu, ja säilyykö motivaatio ja alun innostus, vai alkaako jossain tietyssä vaiheessa homma maistua puulta...?
Tässä sitä mennään, uusi reppu ja asiaankuuluva killutin :D <3
Täytyy sanoa, ettei sitä oikein osannut kotona mitään tehdä. Katselin vaan kelloa, milloin voin hakea ekaluokkalaisen kotiin ja kuulla kaiken ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi <3