Valoa pimeyteen - ainakin kasvoille

Mietin tässä nyt kyllä vielä seerumiakin järeämpiä aseita elottomalle iholle...olen joskus käyttänyt ns. valovoiteita ja mietin olisiko niistä hyötyä muutenkin kuin bilehileen meikin alle.
Päädyin kokeilemaan Diorin Glow Maximizeria, ei ihan halvimmasta päästä kylläkään...

Mutta; kyllä! TOIMII! Levitin valovoidetta otsalle ja poskipäille, meikkivoiteen alle. Siellä se ei enää näkynyt mutta loi heti pirteämmän efektin. Tuli vakkarikäyttöön, ainakin näin syksy- talvikaudelle.

Aika ihana seerumi

Uusi kokeilu taas takana. Nyt kun kesäauringon antama hehku on taas syksyn myötä kadonnut kasvoilta niin naama näyttää, noh kalpealta ja elottomalta. Tuntuu siltä että seerumi on ehdottomasti nopein apu tähän ongelmaan. Koska kalliimpien merkkien seerumit maksavat maltaita, päätin kokeilla kotimaista Lumenea ja testiin valikoitui Time Freeze kiinteyttävä pikakaunistaja .

Näin lupaa valmistaja:
"Sekä välittömään että pitkäkestoiseen kiinteytykseen.
Unelmankevyt kiinteyttävä seerumi on erinomainen pika-apu nopeaan kaunistautumiseen, sekä ennen että jälkeen juhlien. Tässä tarkoituksessa suositellaan myös nuoremmille käyttäjille. Ihosta tulee hetkessä silminnähden kiinteämpi, säteilevämpi ja sävyltään raikkaampi. Ei sisällä parabeeneja, formaldehydin vapauttajia, mineraaliöljyä, synteettisiä väriaineita. 30 ml.
*Patenttihakemus vireillä"

Tuotetta testattuani täytyy sanoa että valmistaja on oikeassa. Heti ensikäytön jälkeen iho näytti paremman väriseltä, tasaisemmalta ja kiinteämmältä. Ilahduin myös mattamaisesta pinnasta, eli tätä seerumia voisi hyvinkin käyttää pikkujoulumeikin alla (minkä pikkujoulujen :)?). Plussaa myös siitä ettei tuotteessa ole noita mainittuja haitallisia aineita.
Olisi kiva kuulla myös muiden 40-vuotiaiden käyttäjien suosikeista!?

Tylsyyden hallintaa - eli miten tehdä pitkästä sunnuntaista vähän vähemmän pidempi?

En ole koskaan ollut sunnuntai-fani. Lapsena se oli päivä jolloin ei välttämättä saanut mennä soittelemaan kavereiden ovikelloa (pyhitetty lepopäivä) ja lapsettomana aikuisena päivä jolloin oli yleensä paha olo koko päivän johtuen edellisen illan juhlimisesta...

Nyt vanhempana se on ihan extrapitkä päivä. Enää ei ole tarvetta mennä soittelemaan kavereiden ovikelloa (vaikka hei, miten kiva se olisikaan mennä extempore kylään!!) eikä huonoa oloa ole kuin ehkä kerran vuodessa jos sitäkään.

Nyt vaan ollaan ja möllötetään ja koetetaan keksiä lapsille tekemistä. Kaupathan nykyään ovat auki eli siellä voi tuhlata päivästä ainakin jonkin aikaa. Varsinkin Stockmannilla. Ulkoilua voi toki harrastaa, mutta jotenkin ei aina vaan huvita. Kaikki on jotenkin sellaista pysähtynyttä.

Lauantaina kuitenkin ulkoillaan, suunnitellaan iltaherkkuja (saa vielä valvoa ja telkkarista tulee kaikkea kivaa), aikuisille omat jutut kera viinilasillisen (sitä ei oikein enää sunnuntaina voi tehdä..vaikka olisikin maanantaina vapaata, niin viinilasillinen tuntuu jotenkin..no, oudolta?). Lauantai-iltaan sopii saunakin.

Nyt sitten kun kelloja siirrettiin, tuntui pitkä sunnuntai entistä pidemmältä. Kun tuntui että päivää oli kulunut jo vaikka miten paljon, katsoin kelloa. Puoli kaksi. Argh.
Sitten ehdotin että hei, aletaanko leipomaan? JOO!! Kuului kahdesta suusta.

Lähdin esikoisen kanssa Prismaan ajatuksena hakea valmis pullataikina. Muistin sellaista joskus käyttäneeni. Ei löytynyt enää. Ounou. Mutta luvattu mikä luvattu. Hiivapala ostoskoriin ja paketti kananmunia, kaikkea muuta siellä kotona oli, kai... (jouduin tekemään yhden extra-kauppareissun sillä jauhot loppuivat kesken).

Hyvä ja helppo ohje löytyi netistä ja hyvinhän se taikina näytti kohoavan.

Sanoin lapsille ettei taikina kohoa jos riidellään :D Puolen tunnin rauhallisen elon jälkeen päästiin siis leipomaan. Jee!

Hyvää oli! Ja kellokin oli sitten yhtäkkiä jo kuusi :)

Lyhennettyä työviikkoa

Lyhennetty työviikko on kyllä mukava juttu, todettakoon heti alkuun. Meidän yhteiskuntamme tukee sitä siten että alle 3-vuotiaan lapsen vanhempi saa sovitettua hoitorahaa käteen hiukan alle 100e/kk. Sen jälkeen lyhennettyä viikkoa on jatkettava omalla kustannukselle, jos mielii. Minä mielin.

On ihanaa kun on yksi ylimääräinen vapaapäivä viikossa. Minulla se on maanantai. Aloitan siis työviikkoni vasta tiistaina. On kummallista, miten viikko tuntuu huomattavan paljon lyhyemmältä kun maanantai jää väliin. Siis nimenomaan maanantai. Ennen lopetin työpäiväni torstaihin. Nyt kuitenkin tuntuu siltä että perjantaina on kiva olla töissä: kaikki ovat hyvällä tuulella, puhelimet eivät rämise koko ajan joten ehtii tehdä hyvin töitäkin. Perjantaina on mukava tulla kotiin työpäivän jälkeen, ostaa vähän iltaherkkuja työmatkan varrelta ja aika pian saa ne lapsetkin nukkumaan, niin pääsee katsomaan leffaa viltin alle, punaviinilasillinen ja herkut käden ulottuvilla.

Kuopuksen kanssa meillä on maanantaisin muskari. Päiväkodissakin on muskaria mutta on kiva että on joku pieni "harrastus" hänelläkin. Puoli tuntia joka maanantai. Tulee hetkellisesti vielä "kotiäiti"-olo kun tapaa muitakin äitejä ketkä ovat vielä kotona pienten lasten kanssa. Sellainen kiireetön fiilis.

Vaihtoehtona on tietysti 6-tuntinen päivä. Miten minusta tuntuu että käytännössä saat tehdä samat työt lyhyemmällä työajalla ja palkasta lähtee kuitenkin se 20% pois?
Mieluummin olen sitten reilusti kotona yhden päivän koska silloin tunnen hyötyväni enemmän työstä pienemmästä palkasta.

On kiva että viikossa on edes yksi (arki)aamu kun ei tarvitse hötkyillä.

 

Kato mami, mä piilsin tolle sukkikset! Ja kato sillä on punainen tukka niinku oikeesti Alielilla on:

 

Löysinpä muuten tällaiset Halloween-pinnit :) Ihan vaan asiasta kukkaruukkuun...

Haluan pestä hampaat ITTE!

Nyt ollaan siinä tilanteessa että 6-vuotiaani haluaa ehdottomasti pestä hampaansa itse. Käytössämme on sähköhammasharja, joka on mielestäni ehdottomasti parempi kuin tavallinen hammasharja, sen huomaa jo omassakin käytössä.

Käytännössä siis lapsi pesee itse sähköhammasharjalla, ja vanhempi käy vielä läpi hankalimmat paikat. Ollaan selitetty että varsinkin uudet pysyvät hampaat on tärkeää harjata huolellisesti sillä niiden tilalle ei tule enää uusia hampaita. Second change on siis ikäänkuin käytetty.

Ihkaensimmäinen lahjani josta nyt kirjoitan, on Philipsin Sonicare for kids, erityisesti yli 4-vuotiaille tarkoitettu sähköhammasharja. Mukana tulee 10 vaihtotarraa, joilla voi helposti muokata harjasta ihan uudenlaisen:

Varsi on ergonomisesti sopiva lapsen käteen, ja hauskat äänet kannustavat harjaamaan tarpeeksi pitkään (tavoite 2 minuuttia (!!)).
Lapsen mielestä uusi harja on ihan huippu ja hampaiden pesua odotetaankin illalla jo kovasti :)
Myös pienemmälle 3-vuotiaalle on oma harjansa jo käytössä. Tuo 4+ ei siis oikein meidän perheessä päde, samat oikeudet on saatava kuin isosiskollakin.
Olisipa muuten kiva kuulla kommentteja, minkä ikäisinä muut lapset saavat itse pestä hampaansa?

Tekniikkafriikki-mieheni intoili siitä, että harjassa on litium akku. Kaikille jotakin.. :D

Kutitus!

Kutitus eli lasten ja nuorten Kulttuurifestivaali. Järjestetään ainakin toistaiseksi joka vuosi Espoon Tapiolassa. Tullut jo perinteeksi meidän perheessä, tosin kuopus ei ole vielä päässyt nauttimaan Kutituksen annista, tässä muodossa ainakaan. Viime viikonloppuna oli tarkoitus mennä, mutta uhma-kiukkukohtaus varmisti, ettei ihan vielä. Mikäs siinä sitten...

Lähdin esikoisen kanssa matkaan, ja jo bussissa tuli mieheltä viesti että kuopus hyytyi päiväunille. Oikea ratkaisu siis kaikin puolin ja esikoinen sai jo pitkään kaivattua "omaa aikaa" äidin kanssa.

Teemana tänä syksynä oli prinsessat ja ritarit. Mikäs sen mieluisampaa 6-vuotiaalle, prinsessaikäänsä elävälle pienelle tytölle <3

Kruunutyöpaja oli ihan number one. Ja sinne olikin jatkuva jono. Pääsimme kuitenkin rakentamaan omaa kruunua:

Toisella puolella sai tehdä ritarin kilpiä. Sielläkin oli porukkaa, mutta hauskinta oli ehkä se, että pojatkin tekivät innolla kruunuja :) Paras kombinaatio työpajoille olisi ehkä ollut 2/5, kruunujen hyväksi.

Seuraavaksi pääsimme kurkistamaan aaveritarin linnaan, joka oli kuitenkin aika "lälly". Ei sis lainkaan pelottava vaikka yritin "katso täällä on luurangon käsiäkin". Silti.

Välillä hengailimme syksyisessä Tapiolassa.

Lounaalla kävimme Stockmannin Tempossa . Lapselle lihapullia ja minulle lohisoppaa. Kyllä maistui. Haimme vielä karkkipussit mukaan ja takaisin Kutitukseen, jossa loppuhuipentumana piirretty Prinsessa Ruusunen -elokuva vuodelta 1962. Kesto puolitoista tuntia, eikä 6-vuotiaani edes haukotellut kertaakaan!

Ihana päivä.

Banaania kauluksessa ja märkä sukka

Että sellainen aamu.

Miten kaikki tavarat ja vaatteet aina voivatkin olla hukassa? Tai märkiä? Tai rikki?

Osa aamuista on varsinaista kaaosta. Tuntuu että kaikki on hukassa ja se mikä ei ole, on likainen tai rikki. Oikeastaan koko show alkoi siitä kun en löytänyt sukkia. Tai löysin, märkänä kuivaustelineeltä. Kun työnsin käteni vaatekaapin sukkalaatikkoon, ulos tipahti kaikkea muuta kuin sukkia. Tai miehen sukkia. Ja sellaisia miehen jalkapöytäsukkia (vai miksi ihmeeksi niitä sanotaan) joita ei edes voi lainata???

Lopuksi jalassa oli yksi kuiva ja yksi märkä sukka. Mietinkin, että jos kenelläkään on vinkata hyvää ja toimivaa säilytysjärjestelmää, sellainen otetaan ilolla vastaan! Ikea?
Sukat, alusvaatteet, mikset myös tumput ja pipot ja villasukat. Säilytystilaa on rajallisesti ja mina kuulun niihin, jotka ajattelevat että mitä enemmän kaappeja, sitä enemmän rojua..?
Kuitenkin kaapit ovat tupaten täynnä. Sisustuslehtien säilytysjärjestelmät näyttävät olevan kodeissa jossa vaatekaapit ovat pienen huoneen kokoisia. Entä jos sellainen pitäisi saada ihan tavalliseen vaatekomeroon? Ei sellaiseen Sarah Jessica Parker -vaatekaappin?

No, märästä sukasta huolimatta lähdin töihin ja sain vielä 3-vuotiaaltani ison halauksen, banaani kädessä. Niin lähdin bussiin banaania kauluksessa. Silti hymyilytti, onhan perjantai!

Vauvakuume!

Minulla on vauvakuume. Siis nimenomaan vauvakuume, ei  taapero- (kaamea sana muuten!) tai muunkaanlainen isompilapsi -kuume. Se on vaivannut jo pidemmän aikaa ja uskon että asiaan vaikuttaa paljon se kun tiedostan ajan ja voimien valuvan tiimalasissa vähiin.

Siis ensin ikä. 40 tuli ja meni. Olen aina kummastellut sitä miksi joku tekee lapsen vielä yli 40-vuotiaana. No, nyt ymmärrän.

Sitten: voimat. Kaksi lasta, ei enempää. Kuitenkin joillain on kolmekin lasta. Ja he jaksavat silti. Kuopukseni korvatulehduskierre ja tulinen luonne ovat kuitenkin asioita, jotka ovat imeneet kaikki mehut. Mutta...lapsethan kasvavat...?? Eihän uhmaikä ikuisesti kestä, eihän?? Nythän ne nukkuvat jo suurimmaksi osaksi omassa huoneessaan läpi yön. Kipeänä vain tulevat meidän väliin tai pyytävät vaikka vettä.

No, kuitenkin. Tähän kuumeeseen auttoi kovasti se että siskoni sai vauvan heinäkuussa. Jo silloin kun kuulin raskaudesta, tuli tunne että tässähän se minun kolmanteni on! :D
Eihän sen ole pakko olla oma. Riittää kun saa sylitellä ja haistella vauvaa, muistutella mieliin miten se vaippa nyt vaihdettiinkin. Sekin hauskaa että vauva on poika. Pääsen tutustumaan myös pojan elämään. Imetystä kyllä katson haikeudella. Sitä en voi tehdä vaikka kuinka haluaisin.

Kävelemään!

Viikonloppuna päätin yksinkertaisesti lähteä kävelemään. Nykyään päätös ei ole helppo. Kun oli vauva, oli aivan luontevaa lykätä paketti rattaisiin ja lähteä kuntoilemaan sekä nauttimaan raikkaasta ilmasta. Homeinen, valvonut olo jopa vaati sitä.

Nyt kävelylle lähteminen on mukavinta yksin. Yksinkertaisesti siitä syystä että silloin ei tarvitse
a) kantaa ketään joka ei jaksa enää kävellä
b) työntää tyhjiä rattaita ja odottaa loputtomiin uhmaikäistä joka sahaa kävelytietä laidasta laitaan pyöräilijöitä uhmaten
c) seistä tyhjien rattaiden kanssa tien reunassa ja odottaa loputtomiin uhmaikäistä joka mököttää keskellä tietä. Mietit siinä että miten saat lapsen takaisin rattaisiin ilman huutamista ja rimpuilemista tai miten taiteilet kotiin lapsi sylissä samalla rattaita työntäen.

Milloin, siis milloin OIKEASTI lapsi on sen ikäinen että hänen kanssaan voi käydä kävelyllä mukavia jutellen? Ja silti niin pieni että jaksaa uteliaana ihmetellä kaikkia luonnon ihmeitä :)

No, anyway. Piti siis kertoa viikonlopusta.  Otin kertakaikkiaan omaa aikaa ja lähdin kameran kanssa kävelemään ja tallentamaan syksyn värejä. Tässä lopputulos:

BONUS!! Mikä parasta: sovin mieheni kanssa että hän keittää kahvit termariin, ottaa muksut mukaan ja ilmoittelee kun ovat pihalla ja "pöytä on katettu". Puhelu tuli ja minä lähdin kiireellä kohti kotia. Lapset saivat berliininmunkit ja me aikuiset kinkku-juusto-croissantit. Kaikki olivat tyytyväisiä ja elämä ihanaa :)