Vauvakuume!

Minulla on vauvakuume. Siis nimenomaan vauvakuume, ei  taapero- (kaamea sana muuten!) tai muunkaanlainen isompilapsi -kuume. Se on vaivannut jo pidemmän aikaa ja uskon että asiaan vaikuttaa paljon se kun tiedostan ajan ja voimien valuvan tiimalasissa vähiin.

Siis ensin ikä. 40 tuli ja meni. Olen aina kummastellut sitä miksi joku tekee lapsen vielä yli 40-vuotiaana. No, nyt ymmärrän.

Sitten: voimat. Kaksi lasta, ei enempää. Kuitenkin joillain on kolmekin lasta. Ja he jaksavat silti. Kuopukseni korvatulehduskierre ja tulinen luonne ovat kuitenkin asioita, jotka ovat imeneet kaikki mehut. Mutta...lapsethan kasvavat...?? Eihän uhmaikä ikuisesti kestä, eihän?? Nythän ne nukkuvat jo suurimmaksi osaksi omassa huoneessaan läpi yön. Kipeänä vain tulevat meidän väliin tai pyytävät vaikka vettä.

No, kuitenkin. Tähän kuumeeseen auttoi kovasti se että siskoni sai vauvan heinäkuussa. Jo silloin kun kuulin raskaudesta, tuli tunne että tässähän se minun kolmanteni on! :D
Eihän sen ole pakko olla oma. Riittää kun saa sylitellä ja haistella vauvaa, muistutella mieliin miten se vaippa nyt vaihdettiinkin. Sekin hauskaa että vauva on poika. Pääsen tutustumaan myös pojan elämään. Imetystä kyllä katson haikeudella. Sitä en voi tehdä vaikka kuinka haluaisin.