keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulun odotusta

Joulun odotukseen kuuluu perinteisesti Stockmannin jouluikkunat. Ryysistä oli, mutta on se aina yhtä taianomaista.



Mieluinen oli erityisesti tuo pinkki My Little -pehmoponi ylemmässä kuvassa.

Ihanasti on otettu huomioon myös lapsen maailma. "Maan" alla on luolia, joissa asuu hiiriä ja muita pikkueläimiä ihanissa kodeissaan.


Kun ikkunoita oli tutkittu tarpeeksi (ja olihan kylmä, huh!!), mentiin sisälle Argos-halliin. Sielläpä saakin sitten olla kylmä hiki otsalla 3-vuotiaan kanssa!! Kapeat hyllyvälit, ja joka "oksalla" lasisia tai posliinisia joulukuusenkoristeita. Huh... Ja oli niitä särkynytkin. Olin jo etukäteen vannottanut ettei mihinkään saa sitten koskea. Hyvin meni jakeluun, jopa niin hyvin että 3v. tokaisi 6-vuotiaalle että "ei saa koskea" kun 6v. tutkiskeli hieman tarkemmin erästä ihanuutta :)

Perinteisiin kuuluu että lapset saavat valita joka vuosi yhdet koristeet joulukuuseen. Tänä vuonna valintana oli vaaleanpunaiset posliinienkelit. Ah, ihanan imelää :)
Valinnan vaikeus oli kyllä suunnaton. Esikoinen olisi oikeastaan halunnut posliinisen muffinin (!!)
mutta onneksi se oli hinnoiteltu yli meidän budjetin (thank god!).

Sieltä sitten Hesburgeriin syömään. Lapset valitsivat jälkkäriksi pehmikset mansikkahillolla. Aikuiset kinuskikastikkeella. Kuinka kummassa kävikin niin, että lapset halusivat ne kinuskikastikkeella vuoratut kun pehmikset tuotiin pöytään?? Saimme siis miehen kanssa uhrautua lasten hyväksi.

Kotimatkastakin selvittiin lähes kunnialla. Ensi vuonna uudestaan.
Siihen saakka keskitytään ihanaan joulun odotukseen ihan kotona :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3