keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Päivä kuopuksen kanssa

Teen nyt edelleen 4-päiväistä viikkoa. Rahaahan aina tarvitsisi lisää, mutta onko se sitten niin että se mikä tulee, myös menee. Easy come, easy go?
Nautin kovasti yhdestä arkivapaastani, enkä siitä mielelläni luopuisi.

Tällä hetkellä vielä arkivapaani jakaa kanssani 3v. kuopus. Ajatuksena oli ennen joulua, että tämän vuoden alusta kuopuskin aloittaisi 5-päiväisen viikon päiväkodissa, kun 6v. isosiskokin sitä kovasti kyselee ja yhdessä tuntuvat päiväkodissa viihtyvän, kun nyt vielä tämän kevään ovat samassa paikassa.
Nyt, kun 3-vuotiaani on alkanut enemmän ja enemmän leikkiä omissa oloissaan ja mielikuvitus jyllää, en yhtäkkiä raaskikaan riistää häneltä tuota ylimääräistä vapaapäivää. Niin hauskaa tuntuu olevan kun kaikki lelut ja vehkeet ovatkin yhtäkkiä yksin hänen käytössään. Esikoinen kun on kuitenkin saanut kokea tuota luksusta 3 vuotta ennen siskon syntymää, ja aika kauan senkin jälkeen, koko siskon "toukkavaiheen" ajan.

Olisi kiva kuulla muiden ratkaisuja, oletteko olleet vain toisen lapsen kanssa kotona pidempään esimerkiksi? Vaikuttaako lapsen persoonallisuus ratkaisuun esimerkiksi?

Viime vapaapäivänä katsottiin Myyrää. Muistatteko tuon ihanan tsekkiläisen animation? Ihan lemppari omassakin lapsuudessa. Tuntuu että saa palata takaisin johonkin tuttuun ja turvalliseen sitä katsoessa :)

 
 
Intensiivinen keskittyminen pipo päässä :)
 
 

Illalla lähdimme vielä pulkalla lenkkeilemään ja katsomaan talvisia maisemia:




Seuraavassa tekstissä palaan päivään esikoisen kanssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3