perjantai 27. maaliskuuta 2015

Vain parasta ihollesi - Biotherm skin best

Näinköhän? Ajattelin kun myyjä ensimmäiseksi kertoi Biothermin Skin Best -tuotesarjan sopivan parhaiten ruuhkavuosien alkuun, noin 27- ja 28-vuotiaalle iholle. Kuulemma häivyttää ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä ja silottaa ihon pintaa.
Kuules, kyllä sitä jotkut elää ruuhkavuosia vanhempanakin. Töräytin heti olevani yli neljänkymmenen. Ei siinä mitään, myyjä totesi vain että ei sinun ihosi nyt sen suurempaa elvystä kaipaa. AAAHH, musiikkia korvilleni :)

No jaa, kuitenkin olen todennut, että monet elvyttävät voiteet alkavat muutaman päivän käytön jälkeen kirjoa kasvojani näppylöillä eli jollain lailla kuitenkin aktivoivat liikaa ihon toimintaa. Kuultuani vielä vakuuttavasti tuotesarjan sisältämistä tehoaineista, planktonista ja levistä, sekä sen, että tuotteet myös suojelevat ihoa rasitukselta ja ulkoisilta haittatekijöiltä, päätin kokeilla. Kaipa se toimii silloinkin, jos se rasitus tulee osittain myös sisältäpäin.



Stockman Hulluilla Päivillä oli tarjous, johon päätin tarttua.
Päivävoide 50 ml,
mutta myös pieni yövoide ja seerumi. Lisäksi sain näytteet Blue Therapy -seerumista (joka kuitenkin voi olla turhan elvyttävä sulle...AAHH, taas musiikkia korvilleni :)


No, enpä voi vielä suuremmin kertoa pidemmän tähtäimen käytöstä, mutta ensituntumalta sekä päivä- että yövoide tuntuvat hyviltä levittää ja napakoittavan ihoa. Ylipäänsä on ihanaa kun on kunnon voide, jonkun aikaa olen pärjäillyt lehtien välissä tulleiden näytteiden kanssa, joita on kertynyt jo aika pussillinen kylppärin kaappiin. Käteviä nekin, todella.

Palaan tähän myöhemmin, kun olen käyttänyt sarjaa pidempään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3