keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Lasten kanssa Puolan Sopotiin



Puola oli meille ennestään täysin tuntematon matkakohde. Olen nähnyt kuvia Varsovasta ja Krakovasta, niiden tekemättä minuun kovinkaan järisyttävää vaikutusta. Ehkä pariskunnan kahdenkeskeisenä matkana (siis joskus…) mutta ei ainakaan lasten kanssa kiitos.
Sitten kuulin Sopotista, jossa on kilometritolkulla pehmeää puuterihiekkaa ja kauniita puistoja. Hmm..otetaanpa asiasta selvää. 

Hotelliksi valikoitui kuitenkin juuri ja juuri Gdanskin puolella sijaitseva Golden Tulip, josta sai todella kohtuuhintaan kaksikerroksisen sviitin. Sopotin hotellit meille vaadittavalla uima-allasosastolla rajoittuvat Sofiteliin ja Hiltoniin, josta jälkimmäisessä viikkohinta reilu tonni. ÖHÖM. Lisäksi sain erittäin kattavaa etukäteisinfoa Golden Tulipista loistavalla englanninkielellä. 

Asuntojakin Sopotissa on kehuttu ja niistä meillä on toki kokemusta Kroatiasta ja Saksan Berliinistä, mutta kieliongelmat  voivat tulla Puolassa vastaan. Esimerkiksi Kroatiassa meiltä ei edes pyydetty takuumaksua (siltä varalta jos jotain menee rikki), ja Saksassa asunnon omistaja totesi ettei sitä meiltä laskuta koska majoitumme pienten lasten kanssa (ai, ihan kun lasten kanssa ei mitään koskaan hajoaisi :D). Puolassa tuo takuumaksu veloitetaan melkeinpä poikkeuksetta. Ei sinänsä haittaa, mutta sittenpä sitä on paluumatkalle ihan turhaan niitä zlotyja, varsinkin jos ei lentokentällä ole aikaa shoppailla. Muutenhan Puolassa voi lähes joka paikassa maksaa luottokortilla, mikä on suuri plussa.

Hotelli oli lähettänyt taksin sovitusti meitä vastaan lentokentälle joten noin puolen tunnin matka hotellille sujui oikein kivasti. Lentokin oli muuten positiivinen yllätys pienellä potkurikoneella. Esikoinen on joka kerta valittanut korvakipua laskeutuessa, mutta totesi nyt onnellisena ettei sattunut yhtään.
Henkilökunta hotellissa oli erittäin ystävällistä ja kielitaito oli todella hyvä. Sviitti oli huikea iiisolla terassilla (siellä oli ihana juoda päiväkahvit). Tässä kuvia hotellista sekä 65 neliön sviitistämme:

Yläkerta missä toinen makuuhuoneista sijaitsi (kätevää laittaa lapset nukkumaan ja sitten katsella leffaa tuossa sohvalla):

Minikeittiö, jossa ei ollut uunia mutta kuitenkin astianpesukone :) :
 Ihana iso terassi:

Vaikka sviitissä oli minikeittiö, aamiainen kuului huoneiston hintaan. Puolensa ja puolensa, oli ihanaa mennä valmiiseen pöytään ja lapsetkin söivät joka aamu tuoreita hedelmiä (äiti säästi kuorimisvaivan). Toisaalta jollain oli aina heti herättyään kauhea nälkä ja jotain sai aina odottaa.. lisäksi piti kuitenkin jotenkin laittautua siistiksi, kun omassa huoneistossa voi syödä aamupalan vaikka yöpaidassa.

Uima-allasosasto oli myös todella siisti, lasten allas erikseen. Koska oli low season, saimme olla päivittäin ihan oman perheen kesken uima-allasosastolla, joka sisälsi myös 2 saunaa. Välillä mies jäi lasten kanssa pulaamaan, ja minä karkasin hierontaan. Hotellin SPA:ssa oli tarjolla erilaisia hierontoja, joista ainakin kokovartalohieronta ja jalkahieronta olivat tai-vaal-li-sia. Jalkahierontaan jopa nukahdin.
Maisemat Gdanskissa/Sopotissa ovat todellakin kehujen arvoiset. Hienoa vaaleaa hiekkaa silmänkantamattomiin ja upeita isoja, siistejä puistoja. 



Omenapuut kukkivat, kirsikkapuut (?) kukkivat, valkovuokot kukkivat, voikukat kukkivat. Koivuissa oli myös jo kunnon lehdet. Totesimme että kevät on tuolla noin kuukauden edellä Suomea. 


Lämpöä oli päivittäin 10-15 astetta ja mieheni onnistui käräyttämään otsansakin. Joku jopa ui meressä :o (kuten taustalla näkyy)

Lapsille tekemistä riittää. Emme käyneet eläintarhassa, jonne olisi ollut noin 5 km:n matka taksilla. Lapset tekivät rannalla hiekkakakkuja (haettiin paikallisesta marketista hiekkalelut) ja keräsivät simpukankuoria. 



Uimista harrastetiin tietysti joka päivä, yleensä 2 kertaa päivässä. Suuri leikkipuisto sijaitsi noin 700 m päässä hotellista ja siellä sai kyllä kulumaan vähintään tunnin. 


Yhtenä päivänä otimme taksin ja ajoimme paikalliseen ostokeskukseen noin 2 km:n päähän. Taksi maksoi sellaisen kaksi euroa. Vaatteiden hinnat ovat Suomen tasoa varsinkin jossain H&M:n tyylisissä ketjuliikkeissä, paikallisissa liikkeissä vähän edullisempia. Tosi kivoja lastenvaatteita löytyy kyllä! Olimme luvanneet jotkut (pienet) lelut ja tällaiset MyLittlePonyt tytöt valitsivat. Niillä onneksi leikkivätkin sitten loppuloman. Kuvassa myös lounaspizzeriamme ruutupöytäliina :)



Ruokakaupassa oli todella edullista (esim. pensasmustikat ja vadelmat 90 centtiä rasia) ja sieltä löytyi mm. tällaisia ihania jäätelöitä:

Lämpimästi voin suositella Gdanskia/Sopotia/Gdyniaa lapsiperheille. Kesäaikaan rannat ja hotellit ovat varmasti tupaten täynnä, joten itse ainakin voisin suositella tällaista off season -kevätlomaa. Toukokuussa voi olla vielä lämpimämpää. Syksyllä taas on varmasti merivesi lämmintä mutta syyskuussa turistikausi jo ohi. 

Me menemme varmasti uudestaan! 


Onko sinulla jotain erityistä lempparikohdetta, mitä voisit suositella erityisesti lasten kanssa matkustamiseen? Olisi kiva jos kertoisit :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3