Toiset äidit

Olen tässä aika paljon miettinyt sellaista asiaa, miten eri tavalla sitä suhtautuu muihin äiteihin kun itse saa lapsen. En oikeastaan raskausaikana uhrannut tälle ajatustakaan, mutta jo vauvan kanssa aloin huomioida että miten ne muut…? Vauva-aika ainakin alkuun meni aika lailla omassa kuplassa, mutta myöhemmin huomioin mielestäni paljon miten muut toimivat lastensa kanssa ja teenkö asioita samalla lailla vai eri lailla.

Toki meillä Suomessa jo neuvola antaa aika yksityiskohtaiset ohjeet miten vauvan kanssa ollaan. Tarja Turunen vähän jopa kritisoi tätä, missä hän nyt asuikaan, Argentiinassa? Missä jokainen on äiti omalla tavallaan, kuulemma. 

Äitinä jokainen tarvitsee kehuja. Varsinkin siinä ensimmäisen lapsen epävarmuuden ja väsymyksen suossa pienetkin onnistumiset aiheuttaa suurta iloa :) Kun taas pienetkin epäonnistumiset aiheuttivat suurta murhetta :/

Suoraan sanoen toiset äidit vähän pelottavat minua. On paljon heitä, jotka kokevat tekevänsä kaiken oikein ja mielellään neuvovat myös muita. Sitten on leikkipuiston äitiryhmät, jotka näkevät siellä joka päivä ja tietävät toisistaan kaiken. Siellä sitten istut yksin penkillä ja mietit, oletko epäkohtelias jos et mene juttelemaan vai oletko tunkeileva jos menet juttelemaan?

Voin tunnustaa etten koskaan mennyt. Enkä halunnut imettää julkisesti, vaikkei se nyt mitenkään tähän kuulukaan. 

Minusta nyt vaan aina tuntui siltä, että en ollut se äiti joka teki aina kaiken oikein. Toiset olivat aina varmempia asiassa kuin asiassa, heillä oli kaikkea mukana räteistä eväisiin ja viihdykkeisiin. Meidän ensimmäisissä vaunuissa ei toimineet edes jarrut kunnolla…
Facebook oli täynnä ihania kuvia ja juttuja vauvojen kanssa reissaamisesta ("Tästä se nyt lähtee!"), itse kun pelkäsin aluksi mennä jo lähikauppaan vauvan kanssa.

Nettikeskusteluja ja blogikommentteja seuratessani huomaan että nainen on naiselle susi ja äiti äidille vielä pahempi. Toisaalta on ihania ja kannustaviakin kommentteja mutta enemmän kuitenkin sitä arvostelua. Monet mielipiteet lytätään ja äitiys on juuri aika arka paikka sietää kenenkään arvostelua. Olen miettinyt, että mitä tällainen muiden tapojen ja arvojen haukkuminen kenellekään antaa? Onko sillä helppo uskotella itselleen tekevänsä kaiken juuri kuten pitää ja juuri oikein?

Muistan kun järjestin ensimmäiset kaverisynttärit. Jännitti kauheasti. Niinpä muistan edelleen, 4 vuoden takaa erään äidin kiitokset ”Ihan parhaista synttäreistä, joita muistellaan vielä pitkään”. Haluan kyllä itsekin olla juuri niin kannustava ja kehuva, että minun kommenttini pelastaisi jonkun päivän tai vuosikymmenen :D

Nyt kun mietin näitä asioita katson lapsiani, huomaan että heistä on tullut tosi fiksuja :) 
Jotain on tullut tehtyä oikein siis. Lapsissa on niin suuria temperamenttieroja, että se mikä sopii toiselle, ei taatusti sovi toiselle. Mutta molempien kanssa keskustellaan paljon ja mikä se onkaan suurempi ilo kun kuunnella lapsen tauotonta pulinaa, vieressä tärkeä aikuinen jolla on aikaa nimenomaan hänelle <3.

Olisipa huippua kuulla muidenkin mielipiteitä omasta äitiydestään :)
 

Kommentoi rohkeasti!