perjantai 28. huhtikuuta 2017

Lasten kanssa Roomassa



No niin, jospa pitkästä aikaan koettaisin vähän herätellä henkiin tätä blogiani :) Koko talvi on hurahtanut ihmeellisen nopeasti ja huolimatta siitä että vielä huhtikuussakin on satanut enempi tai vähempi lunta tai räntää, kevät on tullut tai ainakin tulossa! Huikeaa :) Valon määrä on ainakin lisääntynyt vaikka kukkia ei pääsekään vielä istuttelemaan.
Koska perheemme perinteisiin kuuluu (ihana sana: perinne!) tehdä jonkinlainen kevätmatka, mietimme alkuvuodesta mihin menisimme. Minun vanhempani ovat innokkaita Italian kävijöitä ja äitini jopa opiskelee italiaa eläkkeellä ollessaan. Minun haaveeni on taas ollut jo pitkään päästä Roomaan. Olenhan ollut Italiassa monen monta kertaa mutta en koskaan Roomassa. Tuntuu että Rooma on sellainen ”must go”- paikka mutta ettäkö lasten kanssa, se mietitytti. Suurin osa kommenteista kun oli että ei me kyllä koskaan olla siellä oltu lasten kanssa vaan kahdestaan. Koska me emme luultavasti koskaan tule matkustamaan Kanarialle niin miksi emme sitten valitsisi epätyypillistä lapsiperheen kohdetta :D Tässä vaiheessa tosin voi heittää aika varmat hyvästit esimerkiksi Vatikaanille. Mutta vakaasti uskoin että lastenkin kanssa voi lähteä kulttuurimatkalle. No katsotaan miten kävi..
Hotelliksi valikoitui Kolbe Hotel. Harvoja hotelleja joissa on oma puutarha, rauhallinen sijainti lähellä keskustaa ja tämä paikka oli kerännyt mielettömät kehut Tripadvisorissa. Ja täytyy kyllä sanoa että eipä syyttä. Huoneemme oli reilun kokoinen perhehuone kahdessa kerroksessa (se kannatta pyytää erikseen koska perhehuoneita on myös yhdessä kerroksessa). Tuo kaksi kerrosta on tosi toimiva, lapset nukkuivat yläkerrassa ja meille jäi sitten alakertaan oma rauha iltaisin katsella leffoja (ja juoda proseccoa J). Ikkunat antoivat puutarhaan, jossa suihkulähde lorisi ja kasvoi mandariini- ja sitruunapuita.




Mitä lasten kanssa voi sitten Roomassa tehdä? Lomailla ilman stressiä sanoisin ja paineita kieli vyön alla juoksemisesta nähtävyydestä toiseen. Me kuljimme käytännön syistä taksilla lyhyet 1-2 km matkat ja täytyy sanoa ettei se kyllä kallista ollut. Lähtötaksa oli 3 € ja matkat yleensä 5-6 € per suunta. Ja mikä mukavuus hei :D
Ehdoton paikka lasten kanssa on Largo di Torre Argentinan aukio eli kissojen koti.

Tarinan mukaan paikka on sama missä Caesar sanoi klassisen lauseensa ”Sinäkin Brutukseni” ja kuoli murhan uhrina. Kerroin 8-vuotiaalle tästä että kun historia koulussa alkaa niin tiedät mistä puhutaan. Vastauksena oli lähinnä epäuskoinen ja hieman kauhistunut katse josta päättelin että ehkä nämä verisen historian yksityiskohdat saavat vielä odottaa. Joka tapauksessa rauniossa elää arviolta 150 kissaa, joita vapaaehtoiset ruokkivat. Heidän toimistonsa on avoinna joka pv kl 12-18 ja siellä voi antaa lahjoituksen ja ostaa kissa-aiheista härpäkettä. 


5-vuotiaassa taas kauhua herätti italialaisten tapa säilyttää kirkoissa lasiarkuissa pyhimyksen luita. 
Myös vierailu Santa Maria di Cosmedin kirkon kryptassa aiheutti painajaisunia… tosin muistan itsekin edelleen vierailun Firenzen kirkossa 11-vuotiaana ja pelottavat vainajien reliefit kivilattiassa. 
Tämä kirkon ulkopuolella on kuuluisa Totuuden suu. 
Ei puraissut :)

Kirkoista puheen ollen, kävimme kissareissulla myös Il Gesun kirkossa. Upea oli eikä ollut luurankoja :)

Ja tämän lähellähän on myös ihan huikea klassikko Fontana di Trevin iki-ihana suihkulähde. Melkein itku pääsi kun näin tämän upeuden livenä. Voin kuvitella mikä turistiryysis tuossa on korkeasesonkina...

Yksi ihana paikka Roomassa on Villa Borghesen puisto. Alue on ihan hervottoman kokoinen joten kannattaa etukäteen miettiä mistä suunnasta lähtee puistoa kiertämään, varsinkin lasten kanssa. Puistosta saa kyllä vuokrata riksan tyyppisiä kulkuvälineitä, joilla vain yhden aikuisen kintut väsyvät. Puistossa on myös eläintarha, mutta pääsymaksut olivat niin suolaiset että emme menneet koska tarha olisi ollut enää tunnin auki eikä riksoilla saa siellä kulkea joten kävelemistä riittää. Pari leikkipuistoa löytyi ja toisessa oli jopa mini huvipuisto. Sieltä saa ostaa tosi edullisia poletteja joilla laitteet toimivat. Ikävä kyllä meidän 8-vuotias hukkasi tuonne pienen laukkunsa missä oli sisällä puhelin…että kovin halvaksi ei tuo reissu tullut.




Kelit todellakin suosivat, huhtikuun alussa oli siis 21 astetta lämmintä! Huikea startti keväälle J Voin ihan lämpimästi suositella Roomaa myös lasten kanssa matkustaville. Toki esim. kova liikenne on stressaavaa kun koko ajan pitää vahtia, mutta siksi suosittelen kyllä ottamaan hotellin hieman rauhallisemmalta alueelta. Italialaiset tunnetusti rakastavat lapsia eli erittäin hyvää palvelua on luvassa <3


 Ja se jäätelö....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3