maanantai 27. lokakuuta 2014

Tylsyyden hallintaa - eli miten tehdä pitkästä sunnuntaista vähän vähemmän pidempi?

En ole koskaan ollut sunnuntai-fani. Lapsena se oli päivä jolloin ei välttämättä saanut mennä soittelemaan kavereiden ovikelloa (pyhitetty lepopäivä) ja lapsettomana aikuisena päivä jolloin oli yleensä paha olo koko päivän johtuen edellisen illan juhlimisesta...

Nyt vanhempana se on ihan extrapitkä päivä. Enää ei ole tarvetta mennä soittelemaan kavereiden ovikelloa (vaikka hei, miten kiva se olisikaan mennä extempore kylään!!) eikä huonoa oloa ole kuin ehkä kerran vuodessa jos sitäkään.

Nyt vaan ollaan ja möllötetään ja koetetaan keksiä lapsille tekemistä. Kaupathan nykyään ovat auki eli siellä voi tuhlata päivästä ainakin jonkin aikaa. Varsinkin Stockmannilla. Ulkoilua voi toki harrastaa, mutta jotenkin ei aina vaan huvita. Kaikki on jotenkin sellaista pysähtynyttä.

Lauantaina kuitenkin ulkoillaan, suunnitellaan iltaherkkuja (saa vielä valvoa ja telkkarista tulee kaikkea kivaa), aikuisille omat jutut kera viinilasillisen (sitä ei oikein enää sunnuntaina voi tehdä..vaikka olisikin maanantaina vapaata, niin viinilasillinen tuntuu jotenkin..no, oudolta?). Lauantai-iltaan sopii saunakin.

Nyt sitten kun kelloja siirrettiin, tuntui pitkä sunnuntai entistä pidemmältä. Kun tuntui että päivää oli kulunut jo vaikka miten paljon, katsoin kelloa. Puoli kaksi. Argh.
Sitten ehdotin että hei, aletaanko leipomaan? JOO!! Kuului kahdesta suusta.

Lähdin esikoisen kanssa Prismaan ajatuksena hakea valmis pullataikina. Muistin sellaista joskus käyttäneeni. Ei löytynyt enää. Ounou. Mutta luvattu mikä luvattu. Hiivapala ostoskoriin ja paketti kananmunia, kaikkea muuta siellä kotona oli, kai... (jouduin tekemään yhden extra-kauppareissun sillä jauhot loppuivat kesken).


Hyvä ja helppo ohje löytyi netistä ja hyvinhän se taikina näytti kohoavan.

Sanoin lapsille ettei taikina kohoa jos riidellään :D Puolen tunnin rauhallisen elon jälkeen päästiin siis leipomaan. Jee!



Hyvää oli! Ja kellokin oli sitten yhtäkkiä jo kuusi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3