tiistai 30. joulukuuta 2014

Tuli talvi!

Nyt sitä sitten saadaan, lunta. Tälläkin hetkellä. Vaikka en suuri talven ystävä olekaan, pidin kyllä tästä sääilmiöstä. Tuntui että mikä tahansa on parempi kuin se märkä, musta ja hiekkainen keli joka oli vielä edellisenä viikonloppuna ennen joulua. Hiekan määrä oli loputon, ja haalareita ja hanskoja sai pestä joka päivä.
Nyt pysyvät haalarit, hanskat ja kengätkin puhtaina ja elämä on hieman helpompaa.


Ihan parasta ulkoilua joululomalla oli siis pulkkamäki. Koska satumme asumaan erittäin korkealla paikalla, on pulkkamäkiäkin ihan 50 metrin säteellä. Ja kunnon pulkkamäkiä onkin. Siinä sitä saa hyvää liikuntaa, kun vetää lasta pulkassa takaisin mäen päälle koska tunnetustihan "mä en jaksa kävellä".


Koska hikinen toisen pulkan metsästys ei tuottanut tulosta, meidän oli pärjättävä vain yhdellä pulkalla. Toinen jäi auttamatta rannalle roikkumaan, tosin useimmitenhan lapset laskivat yhdessä.
Meidän lähiPrismasta löytyi ainoastaan enää ohjattavia Stiga-pulkkia, hintaan 39 euroa. ÖHÖM!
Viime vuonna kuopuksen kanssa pärjättiin vauvapulkalla. Nyt se ei enää tullut kysymykseen, seurauksena hyvin loukkaantunut: "olenhan jo iso tyttö".

 
Kyllä täytyy myöntää, että ulkoilu kivassa talvisäässä on oikeasti ihan kivaa. Talven valo on jotain
ainutlaatuista.
 
 
 
Illan tullen on ihanaa istua kotona ja katsoa hämärtyvää iltaa. Tulipas ulkoiltua! Velvollisuus hoidettu.
 
 
Tuossa kuvassa taitaa kylläkin olla auringonnousu, mutta rusko mikä rusko... niitäkin on ihan kiva talvella käydä kuvaamassa kun auringonnousu tapahtuu tuossa kl 9.45...
 
Mukavia talvisia vuoden viimeisiä päiviä kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3