maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kesäinen piknik

Meillä on jo vakiintunut käytäntö, että varsinkin esikoinen pyytää eväsretkelle tai piknikille. Niitä ollaan tehty paljon lähiympäristössä. Sitä joskus miettii, että eikö menisi helpommalla, jos piknikin rakentaa vaikka parvekkeella, tai pihalle jossa on hiekkalaatikko tai muuta viihdykettä. Mutta on se pakko itsekin todeta, että kun näkee pienen vaivan maisemanvaihdoksella ja mennään oikeasti luonnonhelmaan, metsään tai vesistön rannalle, on tunnelma on ihan erilainen. Toki, satumme asumaan ihanteellisessa paikassa sikäli, että lähellä on jokirantaa, metsää tai peltoja, mikä milloinkin sattuu miellyttämään. Eikä matka ole tosiaankaan pitkä.
 
 
Aina ei huvita kävellä...silloin tarvitaan iskän hartioita.
 
 
Lapset valitsevat evääksi aina berliininmunkit. Aina.
 


                                       Nurmikko hellii paljaita jalkoja, Sekä isoja että pieniä. <3




Kahvi tästä kupista luonnossa maistuu sata kertaa paremmalle, kuin hienoimman kahvilan cappuccino sisätiloissa :D
 
 
Kyllä Suomen kesä on kaunis!


Onnelliset kesälomalaiset :)
 
Eläimiäkin nähtiin. Nurmikosta löytyi pieni sammakko, jota lapset ihmettelivät isän kanssa. Tietysti sitä piti saada jopa silittää (yäk), kunnes sammakon annettiin mennä omia menojaan joelle. Minä pysyin todellakin kauempana. En sinänsä kammoa hämähäkkejä tms. mutta jokin sammakoissa on ihan hirvittävän vastenmielistä! Se ajatus limaisesta, nahkeasta olemuksesta, yääk..Tosin tämä minun pelkoni taitaa kummuta loppukesän tunnelmista mökille. Se, kun illalla pihalla kulkiessa kuulee kahahduksia ja varsinkin rantaan mennessä, sammakko loikkaa polulta metsään jalan tieltä. Vaikka järjellä tiedän, etteivät ne mitään tee ja "järkevämpää" olisi ehkä pelätä käärmeitä, ampiaisia tms. niin en pysty mitenkään selittämään kammoani sammakoita kohtaan.
 
No, viestinä kuitenkin; tehkään paljon retkiä lasten kanssa vaikka ihan lähimetsään. Varmaan teettekin :) Se palkitsee yllättävän paljon aikuistakin, antaa hyvän mielen ja lapsi muistaa hetket taatusti ehkä vielä aikuisenakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3